Viime keväänä kuljin usein Herttoniemen kartanon puistossa ja piirsin. Kevättalvella jäin karistelemaan lunta kuusentaimen oksilta ja muistelin keskustelua, jonka kävin puutarhurin kanssa hautausmaalla vuosia sitten. Hän näytti minulle nuoren surukuusen, joka ei ollut riittävän murheellisen näköinen. Surukuusen oksat eivät roikkuneet tarpeeksi ja kasvutapakin oli liian terhakka. Kuusiparka tultaisiin pian kaatamaan ja tilalle istutettaisiin uusi surullisempi kuusi.

Piirustusretkilläni ihastuin terttuseljan silmuihin ja kuulin kottaraisen matkivan ambulanssia. Kevään tursuavien kukkien aika tuoksui lapsuudelta: oli huumaavia syreenejä ja lampien rannoilla seisovan veden haju. Kesäoiden saapuessa tulivat liljat uniini.

Unililjat, 20.8.-6.9.2022 Studio Mältinranta, Tampere.

”Hei Meri, tänään ajattelin lapsuuteni vuorta, roskasta rakennettua Jätemäkeä Malminkartanossa. Siellä oli seudun paras pulkkamäki ja pitkät portaat mäen laelle, joita kuntoilijat kipittivät ylös alas. Teininä kiipesin usein sen laelle ja katselin kauas metsikköihin. Sieltä ehkä näkyi merelle asti. Jätemäki tuli minulle mieleen siitä, kun olet puhunut maan siirtämisestä ja vuorista, joita Kaliforniassa siirretään asutuksen tieltä. Toisissa paikoissa siirretään vuoria asutuksen tieltä ja toisissa niitä rakennetaan roskasta virkistysalueiksi.”
– Liisa

”Moi Liisa, meidän kodin lähellä ei ollut mitään suuria pulkkamäkiä, mutta koulun pihalla oli legendaarinen jäämäki – siihenastisen elämäni jyrkin rinne. Jäähän jäi jäätynyttä verta kun lapset löivät neniään ja huuliaan siihen. Mutta kun puhuit näistä kukkuloista joita lähiöiden laidoille syntyy täyttömaasta, alan muistaa niitä nyt useampiakin, onkohan niitä vieläkin olemassa? Joutomaitahan ne ovat?” – Meri

”Moi Meri, vuorethan ovat olleet tärkeitä sodissa, vuoren laelta näkee onko vihollinen tulossa. Hmm. kiinnostaisi myös Hannibalin sotanorsu ylittämässä Alppeja. Luonnontieteellisessä museossa oli rekonstruoituja mammutteja, voisin käydä piirtämässä niitä ja käyttää piirroksia lähtökohtana. Haluaisin maalata sellaisen melankolisen norsun, jolla on koruja kaulassaan.”
– Liisa

”Moi Liisa, melankolinen sotanorsu kuulosta todellakin maalauksen arvoiselta tyypiltä.

Kun asuit Italiassa, näitkö koskaan vuorien seinämiin louhittuja marmoriloukoksia? Olen katsonut kuvia Cararran louhoksista ja piirtänyt niistä kuvia. Valokuvissa marmoria louhivat koneet näyttävät hyvin pieniltä ja vaatimattomilta, sellaisilta miltä sokerimuurahaiset näyttävät vaalealla kuumalla pihakiveyksellä. Minusta vuoren sisälle tunkeutuminen tuntuu jotenkin väkivaltaiselta. Kun katselen kuvia Carraran vuorista, minulle tulee louhoksista mieleen avohaava, iho on auki ja sisuskalut näkyvät. Japanissa maanvyöryjen jäljet vuorien rinteillä näyttävät samalta, maa-aines valuu rinnettä pitkin vähän kuin veri.” – Meri

”Moi Meri, en muista nähneeni marmorilouhoksia, olisipa jännittävää nähdä ne! Kerran Punavuoressa satuin kävelemään ohi, kun koristemaalari kunnosti vaaleanpunaista marmorijulkisivua, hän kertoi, että siinä oli nyt kuudestoista kerros kuivumassa ja kohta julkisivu olisi valmis. ” – Liisa

︎︎︎

“Hi Meri, today I thought about my childhood mountain, the artificial hill made of waste in Malminkartano. It was the best place for sledding and it had a long set of stairs that fitness enthusiasts ran up and down. When I was a teenager, I would often climb up the hill and look at the woods far away. Maybe I could even see the sea from up there. The hill came to my mind as you have talked about earthmoving and mountains that are being moved in California to make space for housing. In some places they move mountains to make space for housing and in some places they make hills of waste to create recreational areas.” – Liisa

“Hi Liisa, we did not have a big sledding hill near my home, but there was a legendary ice hill in the school yard – the steepest hill I had seen. There was often frozen blood on the ice as kids hit their noses and lips on the hard surface. But now that you mentioned these artificial hills on the outskirts of suburbs, I remember that there were many of them. I wonder if they still exist. They are wasteland, right?” – Meri

“Hi Meri, mountains have been important in wars. When you are on the top of a mountain, you can see if the enemy is coming. Hmm... Hannibal’s war elephant crossing the Alps also interests me. The Natural History Museum had reconstructed mammoths. I could draw them and use the drawings as a starting point. I would like to paint a melancholic elephant with jewelry around its neck.” – Liisa

“Hi Liisa, a melancholic war elephant definitely sounds like something worth painting.

When you lived in Italy, did you ever see the marble quarries on the sides of mountains? I have looked at photos of the Carrara quarries and drawn pictures of them. In the photographs, the machines quarrying marble look very small and modest, like ants on hot, light-colored pavement. For me, penetrating into a mountain feels kind of violent. When I look at the photos of the Carrara mountains, they remind me of an open wound with broken skin and guts showing. In Japan, mountains look the same after landslides, soil running down the slope like blood.” – Meri

“Hi Meri, I don’t remember seeing any marble quarries. It would be exciting to see them! Once I was walking in Punavuori and happened to see a decorative painter working on a pink marble facade. He told me that the sixteenth layer was now drying and soon the facade would be completed.”
– Liisa

Järkäle / Colossal, Meri Hallenberg & Liisa Kuusela, 25.6.-18.7.2021 Galleria Huuto, Helsinki.